Loputon odotus

Mulla olis jo aivan järjetön himo päästä lähtemään, niinku varmaan jokasella muullakin vaihtarilla - ja varsinki meillä jotka ei olla vielä sijotustietoja saatu. Kyllähän mä tiesin jo sillon ku tähän hommaan lähin, että kaikki ei sijotustietojaan saa vielä kevään aikana ja siinä vaiheessa kun kesäkuu vaihtu heinäkuuhun, aloin valmistella itteeni siihen että saisin tietoni vasta elokuussa, kun kaikki muut alkaa jo pakata laukkujaan. Mä myös tiedän ettei se tee musta yhtään huonompaa ihmistä tai vaihto-oppilasta, mutta ei se oo helppoa seurata kun kaikkien muiden unelmat alkaa konkretisoitua ja itellä ei viimesen puolen vuoden aikana oo tapahtunu oikeestaan mitään edistystä.

Hieman mun oloa helpottaa tieto siitä, että Cetusalla on edelleen kymmenkunta suomalaista vaihto-oppilasta jolla ei vielä oo perhettä (vaikka tottakai toivonkin että kaikki sais perheen mahd. pian!) joten tiedän etten oo ainoo joka odottelee edelleen. Päivä päivältä kuitenkin turhauttaa vaan enemmän, eikä asiaa yhtään auta se, kun kaverit ja sukulaiset kyselee koko ajan minne päin sitä ollan menossa ja millon on lähtö. Tuntuu ettei ihmiset vaihtaripiirien ulkopuolelta oikeen ymmärrä että on ihan normaalia oottaa sijotustietoja näinki pitkälle kesään ja saan muilta vaan sääliviä katseita, vaikka tässä vaiheessa tarvisin kyllä jotain ihan muuta.

Eniten mua ehkä turhauttaa se tosiasia, että mulla on Cetusan profiilissa iso virhe, mutta jolle kukaan ei tee yhtään mitään. Asiasta oon ilmottanu jo muutamaan kertaan, mutta Exploriukselta ei oo kuulunu yhtään mitään vastausta ja profiilissa möllöttää edelleen kielitietojen kohdalla sellanen virhe, jolla on mahollisuuksia vaikuttaa negatiivisesti mun valintaan.
Muita lähteviä vaihto-oppilaita taidan tuntea oikeestaan vaan ihan muutaman, joten tuntuu että oon tosi yksin mun ajatusten kanssa. Vaikka juttelenki melkein päivittäin kavereiden kanssa näistä fiiliksistä, tuntuu siltä että tarvisin tukee sellasilta ihmisiltä, jotka itekin on joskus ollu/on edelleen tässä samaisessa tilanteessa. 

Tunteet on tosiaan siis tässä vaiheessa aika negatiivisia ja ihan vaan koska tää loputon odotus on koko ajan päällimmäisenä mielessä ja alkaa pikku hiljaa raastaa hermoja. En oikeen vielä osaa käsittää että tieto mun lähdöstä voi oikeesti tulla ihan millä sekunnilla tahansa ja että todennäkösesti tuunki lähtemään ihan muutaman päivän varotusajalla. Lähtö on niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana.